Miten maalata Kalklitirilla?

Kalklitir kalkkimaalilla voidaan maalata tapetin päälle, jos tapetti on sileä ja tukevasti kiinni seinässä. Kahdella maalikerroksella tapetti peittyy.

Hur man målar med Kalklitir

Olemme toteuttaneet pienen remontin omakotitalossa Vaasassa. Maalasimme tottakai myös Kalklitirilla



Kyseinen seinä oli aiemmin tapetoitu kuvissa näkyvällä erittäin värikkäällä ja suurikuvioisella tapetilla. 



Pohjatyötä reunojen teippaamisen lisäksi ei tällä kertaa tarvittu, sillä pystyimme maalaamaan suoraan tapetin päälle. Pohjatöiden tarve riippuu usein alla olevan tapetin laadusta. Esimerkiksi struktuuritapetin pintastruktuuri ei tule katoamaan maalatessasi Kalklitirilla suoraan sen päälle, vaan struktuuri näkyy värin pinnassa. Sama pätee lasikuitutapeteissa. Kalklitir ei myöskään kiinnity vinyylitapetteihin tai kiiltäviin öljypohjaisiin maalipintoihin. Näissä tapauksissa suosittelemme tapetin poistoa tai pohjamaalaamista ennen Kalklitirilla maalaamista. On hyvä muistaa, että tapettien saumat voivat näkyä värin alta, mikäli et hio ja tasoita näitä etukäteen. Mikäli tasoitat pintoja, muista pohjamaalata nämä alueet ennen maalaamista kiinnittymisen takaamiseksi. 

Maalatessasi Kalklitirilla tarvitset seuraavat: 



- Kalklitirjauhetta (toimitetaan 1kg:n pusseissa, joka riittää kahteen kerrokseen 6-10 neliömetrille)
- 1,7l vettä (Määrää voit pienentää mikäli maalaat erittäin huokoista pintaa kuten vanhaa hirsiseinää tai rapattua maalaamatonta pintaa. Saman vähennyksen voit tehdä mikäli kyseessä on erittäin huokoinen tapetti, jonka et halua vettyvän voimakkaasti.)

- Vispilä. Tavallinen keittiövispilä, tai jopa käsivispilä, toimii mainiosti. Voimakkaille työkaluille ei ole tarvetta. 

- Kalklitirille soveltuva luonnonharjainen maalipensseli, löytyy täältä

Sekoita jauhe veteen pieni määrä kerrallaan. 



Anna maalin seisoa ja sekoita välillä noin kymmenen minuutin ajan. Lopputuote näyttää tältä - kuin kuraiselta vedeltä. Tai erittäin ohueksi sekoitetulta hienobetonilta. Nestemäisen maalin sävy on paljon tummempi kuin lopullinen kuiva pinta, älä säikähdä tätä. 

Voit saavuttaa erilaisia lopputuloksia maalaustekniikasta riippuen. Halutessasi täysin tasaisen pinnan, voit luonnollisesti jopa rullata värin, mutta mielestämme tällöin katoaa syy miksi olet valinnut elävän Kalklitir -pinnan. Suorat pensselinvedot ylösalaisessa liikkeessä antaa hieman elävän pinnan pystysuunnassa. X-strokes -tekniikka luo pehmeämmän ilmeen, joka muistuttaa rapattua pintaa. 



Väri kuivuu kirjaimellisesti silmissä samalla kun työstät pintaa. Ensin pinta ei näytä peittävän lainkaan, mutta jo puolessa tunnissa väri kehittyy kuivuessaan ja se alkaa peittämään alla olevaa pintaa. Erittäin tärkeää on, että värin reuna ei maalauksen aikana kuivu, vaan pysyy märkänä. Älä siis pidä taukoa seinän keskellä, sillä maali kuivuu NOPEASTI. Pidä siis nopea tahti varmistaaksesi että reuna pysyy märkänä. Mikäli tarvitset taukoa maalauksessa, tee se kahden seinän saumassa, ei keskellä seinää. Näin varmistat että maaliin ei synny selkeitä raitoja. Älä myöskään ala maalaamaan yhtä seinänosaa kerrallaan ylhäältä alaspäin, kuten tapetoidessa, jolloin seinään syntyy raitoja, aivan kuin tapeteissa. 

Valitsimme X-strokes -tekniikan meidän seinäämme. Yllä olevassa kuvassa näet, milltä näyttää yksi märkä kerros maalia ja alla olevassa kuvassa näet yhden kuivuneen kerroksen. 

Ensimmäinen kerros on kuivunut n. 1,5 tuntia myöhemmin ja peittää alla olevan tapetin jo nyt. Kerros numero kaksi lähtee maalaukseen. 

Lopputulos kahden Kalklitir -maalikerroksen jälkeen. Me valitsimme seinälle sävyn Simplicity, joka on kauniin elegantti harmaalila sävy. Halutessasi nähdä lopputuloksen livenä, olet tervetullut paikanpäälle tutustumaan seinään sekä laajennettuun kauppaamme! 

Tsemppiä maalaamiseen!