Edut Aveon valinnassa

Julkaisupäivä : 01.07.2014
Kirjoittaja : Aveo , Vieraileva kirjoittaja
Tagit : aveo, blogiyhteistyö, julkiset tilat, sisustaminen, sisustussuunnittelu, toimistosisustus, työympäristö, yhteistyökumppanit

Kun uutta rakennusta rakennetaan, tiloja suunnitellaan ja lopuksi vielä sisustetaan liiketoiminnalle sopivalla tavalla, täytyy lukemattomia asioita ottaa huomioon. Sydmedi päätti jo aikaisessa vaihessa ottaa Aveon mukaan uuteen projektiinsa – tämä olikin lopputuloksen kannalta ratkaisevaa.
Konserninjohtajan Mikael Fredman ja yksikönpäällikön Majvor Wärn ovat vakuuttuneet siitä, että heidän päätös palkata sisustussuunnittelija oli aivan oikea.
-  Aveo ja Annica ovat olleet suureksi avuksi. Meillä ei olisi ikinä ollut aikaa suunnitella sisustusta eikä myöskään tietoja ja taitoja sen tekemiseen. Meillä on ollut täysi työ osallistua rakennuskomitean kokouksiin sekä käsitellä itse rakennukseen ja yritystiloihin liittyviä kysymyksiä, Majvor kertoo.

Annica Talus lähti liikkeelle lattian väristä ja Sydmedin omista toiveista tunnelmaan kun hän suunnitteli sisustuksen.


Jokaisella tilalla on persoonallisuus

Mikael on samaa mieltä.

- Suunnittelua ajatellen tila on ollut haastava, sillä arkkitehti valitsi oranssin lattian. Emme olisi itse uskaltaneet valita kyseistä väriä.  Nyt kun suunnitelmat ovat valmiina ja näemme palasista muodostuneen kokonaisuuden, uskon, että saamme todella upeat tilat Närpiöön. Lattian väri on johtanut myös siihen, että muut värivalinnat ovat rohkeammat ja kaiken takana on selvä ajatus. Näin saadaan aikaa se oikea tunnelma.

- Tila viestittää aina jotain, Majvor kertoo. Se antaa kuvan yrityksestä ja sen henkilökunnasta, sillä on persoonallisuus ja se vaikuttaa myös asiakasviihtyvyyteen.  Henkilökunnalle on erittäin tärkeää, että heidän työympäristö on viihtyisä, hän lisää.

Konsernijohtaja Mikael Fredman toteaa, että Aveolla oli haastetta kerrakseen rohkeaa lattianväriä ajatellen.


Jokaisen projektin takana on tiimi

Annica Talus, joka on suunnitellut Sydmedin uudet tilat huomauttaa, että vaikka asiakas useimmiten tapaa vain yhden suunnittelijan, löytyy projektin takaa aina koko tiimi.

- Aveolla on talo täynnä ammattilaisia ja se hyödyntää myös asiakasta. Tämä on tärkeää vaikka vain yksi henkilökunnasta näkyisikin ulospäin, hän tähdentää. Aveo voi hoitaa koko paketin, avaimet käteen-projektina rakennuspalveluista sisustukseen, tai niin kuin Sydmedin tapauksessa, vain sisustussuunnittelun.
- Tällaisissa projekteissa kaikilla on mahdollisuus keskittyä juuri siihen missä ovat parhaita – aika ei riitä kaikkeen, Annica hymyilee.

Yksikönpäällikkö Majvor Wärn on kiitollinen siitä, että Aveo on huolehtinut sisustussuunnittelusta ja luoneet konseptin joka sopii Sydmedille.


Tarkka suunnitelma sekasotkun sijaan

Majvor on kiitollinen, että Annica on ymmärtänyt täysin mitä Sydmedi haluaa viestittää tiloillaan.
- Itse olisin valinnut rauhallisia, vaatimattomiakin värejä sisustukseen, ihan vain varmuuden vuoksi. Nyt olen huomannut, että löytyy monia muitakin vaihtoehtoja. Kiitos Aveolle,  lopputulos tulee olemaan  paljon parempi kuin ilman Aveota.

Se, että itse kiertelisi huonekaluliikkeissä ja valitsisi muutamia tuoleja sieltä ja muutamia täältä ja sen lisäksi löytäisi sopivat tekstiilit jokaiseen huoneeseen saadakseen onnistuneen kokonaisuuden on melkein mahdottomuus.

Siitä tulisi vain sekasotku hän sanoo ja Annica nyökkää hyväksyvästi.
- Nyt olemme saaneet konseptin joka sopii meille. Kiitos Majvor sanoo ja hymyilee.

 

Teksti ja kuvat: Anna Sand/by Sand

Jaa sisältö

Lähetä kommenttisi

 (http://...)

Tagit


#aveoshop
aistit
akustiikka
ale
apupöytä
arvonta
asuntomessut 2016
aveo
aveoshop
avokonttori
blogi
blogiyhteistyö
bloomingville
bolon
boråstapeter
by julia bäck
by rydens
christian lacroix
claesson koivisto rune
cole & son
designers guild
domus natura
eijffinger
elce stockholm
engblad & co
ergonomia
eteinen
fashionell
ferm living
fermliving
half moon
harlequin
helsinki
hibou homes
house doctor
influencer meetup
inspiraatio
instagram
isak
joulu
joulukalenteri
joululahja
joululahja idea
joululahja vinkki
joulupaketti
joulusisustus
juliste
julisteet
julkiset tilat
kalkkimaali
kalklitir
kalusteet
kattovalaisin
kaupunkijuliste
kaupunkitaulu
keittiö
keittiö tapetti
keittiöntapetti
keittö tapetti
kesä
kettutapetti
kodin tekstiilit
kodinsisustus
koristelu
koti
koulut
kreativitum
kukallinen tapetti
kukkapöytä
kukkatapetti
kylpyhuone
lahjaidea
lasten tapetti
lastenhuone
lastenhuoneen sisustus
lastenhuoneen tapetti
lastenhuoneensisustus
lastenhuoneentapetti
lastensisustus
lastentapetti
lavmi
leikkihuoneentapetti
lepo
maalahti
maalit
majvillan
makuuhuone
makuuhuoneen tapetti
marimekko
marmori
marokkolainen kaakeli
marokkolainen laatta
marokkolaiset kaakelit
marokkolaiset laatat
marrakech design
matot
messut
metsätapetti
mimou
miss print
missprint
moderni joulu
moomin
mooncake
mr fox
mrs mighetto
musta
mustasaari
mustavalkoinen
mustavalkoinen tapetti
muumi
muumitapetti
muut
myymälät
myyntistailaus
netistä
nopea toimitus
näkyvyys
olohuone
olohuoneen pöytä
olohuoneen tapetti
olohuoneentapetti
ostrobothnia
oyoy
paikallisia tuotteita
parveke
parvekekausi
parvekesuunnittelu
perhostapetti
piensisustus
pietarsaari
piha ja puutarha
pillimuki
pohjanmaa
pohjanmaa tarjotin
pohjanmaatarjotin
pop up
pop-up
poster
punainen
puutapetti
pääsiäinen
rakennustiimi
ralph lauren
remonttisuunnittelu
retro tapetit
rewell center
sandberg
sandudd
sauna
savimaali
scion
seinävalaisimet
sessak
silent socks
sisustaminen
sisustus
sisustusblogi
sisustusinspiraatio
sisustuskauppa
sisustussuunnittelu
sisustustrendejä
sisustustrendit
sisustusverkkokauppa
sivupöytä
soften
sohvapöytä
stailaus
studio ditte
syksy
syntymäpäivälahja
säilytys
tapahtumat
tapetit
tapetti
tapettiale
tapettikauppa
tapettitrendit
tarjoiluvaunu
tarjous
taulu
teemu järvi
tehosteseinä
tellkiddo
terassi
terassikalusteet
terassin sisustus
terazzo
the fotgotten tivoli
tiilikuvioinen tapetti
tiilitapetti
tine k
toimisto
toimistosisustus
toimistosuunnittelu
tukholma
tupaantuliaislahja
turku
työhyvinvointi
työympäristö
ulkokankaat
ulkotekstiilit
vaasa
valaisimet
valaistus
veckans nyhet
verkkokauppa
vieraileva bloggaaja
vihersisustus
viikon kaakeli
viikon tapetti
vuodevaatteet
värisuunnittelu
vöyri
webshop
wigiwama
wiho
yhteistyö
yhteistyökumppanit
yöpöytä
äitienpäivä lahja
bloggtoppen.fi - finlandssvenska bloggar