Elämä ilman nautintoja ei ole pidempi - se vain tuntuu pidemmältä ilman.
Joutilaisuus, lötköttely, pötköttely, laiskottelu, ihmettely, haihattelu, lojuminen, unelmointi, oleminen.. Laiskottelu ja itsensä hemmottelu on sanottu olevan parasta työkykyä ylläpitävää toimintaa. Ne ovat myös eliksiiriä luovuudelle. Monet miellyttävät elämykset ja kokemukset, kuten hyvästä ruoasta nauttiminen, mieluisan musiikin kuunteleminen ja kauniin maiseman ihaileminen syntyvät aistien välityksellä. Hetkestä nauttiminen vaatii kiireettömyyttä, mutta ennen kaikkea tahtoa ja rohkeutta pysähtyä ja nähdä asioita ympärillään. Laiskottelu on silti kummallisen vaikeaa.
Joutilaisuudesta puhutaan joskus negatiiviseen sävyyn. Itsekin olin mielestäni supersuorittaja - ja muka niin täydellisen tehokas – 10v. sitten: töitä jaksamisen äärirajoilla, urheilijamaista liikuntaa, opiskelua, tapaamisia ja täyteen buukattu kalenteri – nautin tästä kaikesta tuolloin samalla kun melkein halveksin mielessäni ”laiskottelijoita” (jotka oikeasti olivat leppoisia - mutta supertehokkaita). Olin varmasti todella *ihanaa* seuraa siis, eniten ehkä itselleni. Minulla kesti monta vuotta oppia olemaan tekemättä välillä yhtikäs mitään, kuten esim. vain pötköttelemään kotisohvalla takkatulesta nauttien. Tästä opitusta taidosta en aio luopua ikinä, vaan harjoittelu jatkukoon.
Kohtuus on hyvä olla molemmissa, niin joutilaisuudessa kuin kiireessä - tällöin molemmista saatu hyöty nousee potenssiin sata. Kyky keskittyä olennaiseen on mielestäni paljon tärkeämpi kuin kiirehtiminen, joskin edelleen harrastan välillä myös jälkimmäistä ja joskus jopa nautin siitä. Suurin osa ihmisistä tietää kuitenkin, että parhaimmat ideat nousevat nimenomaan levollisuudesta ja yleensä vieläpä sattumalta. Juoksemalla ilman että ehdimme pysähtyä katsomaan minne olemme menossa, mistä olemme tulossa tai miltä maisemat näyttävät matkan varrella tapamme vain oman luovuutemme – pahimmassa tapauksessa myös kanssamatkustajien - samalla kun asiat ovat menossa kunnolla mönkään (missä se mönkä muuten sijaitsee?).
Suorittajaystäväsi ei ehkä heti sulata joutilaisuuden harjoitteluasi..
Sama sapluuna ei vain toimi kaikille ja kaikessa tekemisessä, vaan joutilaisuus toimii tietyissä tehtävissä tehokkuuden synonyymina, kuten esim. akateemisessa maailmassa tai luovassa toiminnassa, jossa yksi hyvä idea on tärkeämpi kuin kellon kanssa kilpaa juoksemalla saadut 100 hutaisua. Mantra siitä, että vain kiireinen voi saavuttaa jotain, on mielestäni siis paitsi syvältä, myös täysin humpuukia. Kiirehän aiheutuu useimmiten nimenomaan tehottomuudesta. Useasti tällainen sinne tänne sinkoileva ”häsääjä” onkin kaikkea muuta kuin tehokas, vaan aiheuttaa lähinnä ahdistusta itselleen ja ympäristölleen, etenkin jos ko. henkilö asettaa itsensä muihin nähden jalustalle. Mitä isommat eleet, sen suurempi kupla kuitenkin: Pukemalla itsellesi supertehokkuuden maskin, hakemalla hyväksyntää suoritustesi kautta tai keimailemalla täyteen ahdetulla kalenterillasi ei tee sinusta yhtään sen tehokkaampaa ihmistä kuin esim. laiskanpulskea kollegasi.
Vuorovaikutustilanteessa ihmisen kaikki aistit ovat parhaassa tapauksessa läsnä ja aistikokemus muodostuu usean eri aistien välityksellä. Kyky olla oikeasti läsnä esim. asiakastapaamisessa on äärimmäisen tärkeää myös omassa työssäni. Edelleenkin nautin välillä kiireestä, mutta en samalla tavalla kuin aikaisemmin. Joku on joskus sanonut, että pysyäkseen siinä missä on, tulee juosta nopeasti - siinähän juoksette. Intuitio ja hetkeen tarttuminen on mielestäni paljon tärkeämpää. Anna itsellesi lupa epäonnistua, nauttia hetkestä ja joutilaisuudesta, sillä parhaimmat ideat asuvat kuitenkin ajan virrassa ja lapsenmielisyydessä.
