Näkö Kuulo Tunto Maku Haju Kotisivu
tammi  12

Laukussa leipää ja piimää vaan

- Emilia Siltanen

Olemme huomenna muuttamassa vanhasta konttoristamme uuteen. Tämä sai minut miettimään omasta kodista muuttamista, joka ajatuksena on yleensä kivuliaampi ja jännittävämpi kuin itse muutto.

Itse olen elämäni aikana muuttanut monta kertaa. Mieleenpainuvin muuttoni oli aikoinaan lapsuuden kodistani viikon varoitusajalla Luxembourgiin. Yksi sähköposti ja se oli siinä: Minut toivotettiin tervetulleeksi hoitamaan kahta pientä lasta ja asumaan perheen kotiin. Hurjaa, ajattelin. Miten joku uskaltaa luottaa heti noin paljon? Uskallanko itse? Eikö kuitenkin pitäisi puhua tai nähdä? Mikä perillä odottaisi? En tiedä jännitinkö enemmän ensimmäistä lentomatkaani vai muuttoa tuntemattomaan.

Innostus uudesta peittoaa kuitenkin nopeasti alleen haikeuden tunteet tutusta ja turvallisesta menneestä. Aina on mukavampi lähteä, kun jokin vetää puoleensa sen sijaan että jokin työntäisi pois. Lähdön läheisyys saa elämään vahvemmin, täydemmin - hetkiin tartutaan kuin ne olisivat viimeisiä ja kaikki turha karsiutuu, kaikkea ei kuitenkaan voi kantaa mukanaan. Koti on aina enemmän kuin siellä olevat tavarat; se on mielentila, muistoja ja tunnelma. Siksi muuttaminen nostaa tunteet helposti pintaan. Nurkkia kierretään haikeana tavaroita pakatessa ja nostalgiaan melkein pakahtuu keittäessä aamukahvia tutussa, mutta kohta niin entisessä, keittiössä. Räksyttävälle naapurillekin tekisi mieli antaa vain suukko poskelle ja toivottaa hyvää jatkoa.

Vanhasta irtipäästäminen ei tarkoita luovuttamista, vaan eteenpäin siirtymistä. Yleensä lupaus paluusta helpottaa aina itse lähtemistä, se on kuin ”ihan vähän vain kerrallaan”- lähtemistä. On ihana tunne kun tietää, että on rakkaita paikkoja ja ihmisiä, joita kaivata ja joiden luo palata – siitäkin huolimatta että mikään ei säily muuttumattomana, itsekään. Minäkin lupasin palata vielä joskus Luxembourgiin. Ehkä sen vielä teenkin, mutta siihen saakka upeat muistot siellä vietetystä ajasta kantavat mukavasti.

 

Tagit: ,

Jaa

Lähetä kommenttisi

Mollom CAPTCHA

Kommentit

Kukaan ei ole kommentoinut tätä sivua.

Tämän sivun kommenttien RSS-syöte