Näkö Kuulo Tunto Maku Haju Kotisivu
joulu  22

Joulun taikaa

- Emilia Siltanen

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Joulussa on taikaa; kaipausta kotiin, menneisyyteen ja hyvään. Keskelle pimeintä talven selkää syttyvät toiveikkaat valontuikkeet ja ulkona leijailevat lumihiutaleet päihittävät hiljaisina ja puhtaina markettien joululaulut, ostohysterian sekä jo alun perin mahdottomiksi laaditut  tehtävälistat.

Minun jouluni ovat tähän mennessä tehty läheisistä ihmisistä, rauhoittumisesta sekä hyvästä ruoasta ja pelkästä olemisesta. Itse aloitan jouluun valmistautumisen yleensä jo heti syksyn päästyä kunnolla alkuun ja glögiäkin joisin aina maaliskuuhun saakka. Jouluihminen siis, vaikka tänä vuonna joulumieli onkin antanut odotuttaa itseään viime metreille saakka.

Joulun saapumiseen ei vaikuta se, onko sauna puunattu yötä myöden, lahjat ostettu tai seitsemän sortin leivonnaiset leivottuna pöydässä vieraita odottamassa. Tärkeintä joulussa on mielestäni hyvä joulumieli, jonka tunnistaakin parhaiten lasten silmistä ja aikuisten sydämistä.

Oikein lämmintä ja rauhallista joulua kaikille!

 

Tagit:

Jaa

Lähetä kommenttisi

Mollom CAPTCHA

Kommentit

Kukaan ei ole kommentoinut tätä sivua.

Tämän sivun kommenttien RSS-syöte